Hiki virtasi jo ennen kuin autosta pääsi ulos. Ratsastushousut ja kengätkin jäivät jälleen kerran kotiin (tyhmä pää), mutta tällä kertaa en antanut sen haitata.
Hain ensin Hohdon pihaan, ihan tyynesti sen kummempia esittelemättä ja selvittelemättä laitoin poitsun kiinni molemmin puolin ja aloin harjaamaan sitä. Pienen palan leipää sai aina silloin tällöin välissä kun seisoi nätisti. Kerran Hohto yritti peruuttaa, mutta kun narut ottivat vastaan palasi paikoilleen. Samoin kävi kun yhden kerran yritti kävellä eteenpäin -> narut ottivat vastaan ja Hohto palasi paikalleen.
Edes kavioita nostaessa Hohto ei liikahtanut minnekkään. Nämä viimeiset pari kertaa, kun on ollut yhdellä narulla kiinni, on enemmän tai vähemmän väistätellyt peräpäätä karkuun kun olen halunnut jalan nostaa. Liekö kaksi narua tehneet olon kuin olisi puun ja kuoren välissä, mihinkään ei pääse, mutta iloitsin silti suuresti Hohdon ollessa niin nätisti.
Heti harjailun ja kavioiden katsomisen jälkeen vein Hohdon takaisin kavereitten seuraan. Kaksin puolin kiinni olo oli kuitenkin varmasti jossain määrin jännää, enkä halunnut jäädä odottamaan sitä jos/kun käykin tilanne jossa raukka yrittää tosissaan päästä irti ahdistavista naruista. Nyt päätimme siis hyvään mieleen.
Niinkuin alussa jo sanoin, ratsastushousut ja kengät jäivät kotiin. En siis antanut sen haitata, vaan lähdin Kaapon kanssa pienelle ratsastusreissulle muotifarkuissani ja Ed Hardyn tennareissani. Olo oli kuin villin lännen sankarittarella (stetsoni vaan puuttui, pitänee ottaa ensi kerralla kotoa mukaan), etenkin kun olin maasta käsin pidentänyt jalustimia liiaksiin joten istuntakin muistutti lännensatulalla ratsastamista, kun varpaat hädin tuskin ylttivät jalustimiin.
Huuhtasin koko hepan vedellä kun päästiin pihaan ja Kaapon vietyäni jäin vielä hetkeksi seurustelemaan poikien kanssa. Kaapo ei meinannut ensin päästää Hohtoa lähelleni, mutta kiinnostuis lopulta tuoreesta nurmesta enemmän kuin minusta kun ei leipääkään ollut mukana. Killille sanoin vain terve ennen kuin sekin lähti syöpöttelemään, Hohto oli ainut joka jäi siihen pidemmäksi aikaa puhumaan mukavia.
Juttutuokio kun saatiin päätökseen, hipsin kotiin ja sillä tiellä nyt ollaan taas huomiseen asti:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti