Hiki virtasi jo ennen kuin autosta pääsi ulos. Ratsastushousut ja kengätkin jäivät jälleen kerran kotiin (tyhmä pää), mutta tällä kertaa en antanut sen haitata.
Hain ensin Hohdon pihaan, ihan tyynesti sen kummempia esittelemättä ja selvittelemättä laitoin poitsun kiinni molemmin puolin ja aloin harjaamaan sitä. Pienen palan leipää sai aina silloin tällöin välissä kun seisoi nätisti. Kerran Hohto yritti peruuttaa, mutta kun narut ottivat vastaan palasi paikoilleen. Samoin kävi kun yhden kerran yritti kävellä eteenpäin -> narut ottivat vastaan ja Hohto palasi paikalleen.
Edes kavioita nostaessa Hohto ei liikahtanut minnekkään. Nämä viimeiset pari kertaa, kun on ollut yhdellä narulla kiinni, on enemmän tai vähemmän väistätellyt peräpäätä karkuun kun olen halunnut jalan nostaa. Liekö kaksi narua tehneet olon kuin olisi puun ja kuoren välissä, mihinkään ei pääse, mutta iloitsin silti suuresti Hohdon ollessa niin nätisti.
Heti harjailun ja kavioiden katsomisen jälkeen vein Hohdon takaisin kavereitten seuraan. Kaksin puolin kiinni olo oli kuitenkin varmasti jossain määrin jännää, enkä halunnut jäädä odottamaan sitä jos/kun käykin tilanne jossa raukka yrittää tosissaan päästä irti ahdistavista naruista. Nyt päätimme siis hyvään mieleen.
Niinkuin alussa jo sanoin, ratsastushousut ja kengät jäivät kotiin. En siis antanut sen haitata, vaan lähdin Kaapon kanssa pienelle ratsastusreissulle muotifarkuissani ja Ed Hardyn tennareissani. Olo oli kuin villin lännen sankarittarella (stetsoni vaan puuttui, pitänee ottaa ensi kerralla kotoa mukaan), etenkin kun olin maasta käsin pidentänyt jalustimia liiaksiin joten istuntakin muistutti lännensatulalla ratsastamista, kun varpaat hädin tuskin ylttivät jalustimiin.
Huuhtasin koko hepan vedellä kun päästiin pihaan ja Kaapon vietyäni jäin vielä hetkeksi seurustelemaan poikien kanssa. Kaapo ei meinannut ensin päästää Hohtoa lähelleni, mutta kiinnostuis lopulta tuoreesta nurmesta enemmän kuin minusta kun ei leipääkään ollut mukana. Killille sanoin vain terve ennen kuin sekin lähti syöpöttelemään, Hohto oli ainut joka jäi siihen pidemmäksi aikaa puhumaan mukavia.
Juttutuokio kun saatiin päätökseen, hipsin kotiin ja sillä tiellä nyt ollaan taas huomiseen asti:)
tiistai 31. toukokuuta 2011
lauantai 28. toukokuuta 2011
13. Joukossa hauskuus tiivistyy
Tehtiin niin kuin olin suunnitellutkin, eli valjastettiin Kaapo kärryille ja Hohto sai roinat selkäänsä ja käppäillä perässä. Hohtokin laitettiin jo riimunnarulla kiinni seinään kuin iso hevonen konsanaan, joku oli toki koko ajan sitä siinä rapsuttelemassa sillä muutoin alkoi ympäri hyrrääminen ja muu levoton liikehdintä. Itse seinässä kiinniolosta Hohto ei pahaa sanaa sano, mutta yksin jääminen ei ole mieleen.
Katsottiin kaikki jalat (toinen takanen tuotti taas sen verran hankaluuksia että piti yrittää pariin kertaan ennen kuin päästiin toivottuun lopputulokseen, eli siihen että minä lasken sen jalan maahan ja se tehdään nätisti) ja harjattiin koko poni. Suitset kuolaimineen menivät päähän kuin vanhalta tekijältä, eikä ratsastusvyön sitominen selkään ollut myöskään juttu eikä mikään. Näin sai siis Hohto kaikki romppeet päällensä, joiden kanssa lähdettiin kävelylle.
Pojat istutettiin siis kärryille ja saivat mennä edeltä koiraystävämme Lunan kanssa. Luna on siis meidän vuoden vanha kultainennoutaja-Suomen lapinkoira sekoituksemme, jonka mielestä mikään ei ole parempaa kuin hevosten kanssa lenkillä käyminen.
Tytöt käppäilimme sitten Hohdon kanssa siis perässä, mitään sen kummempia harjoitteita tekemättä. Sen verran pidimme Hohdon kanssa järjestystä yllä että kenenkään päälle ei kävellä eikä myöskään ohi. Muutaman pätkän myös juoksimme/ravasimme Hohdon kanssa poikien otettua Kaapollakin reippaampaa pätkää, ja Hohdolla iski ikävä heti kun Kaapo katosi nurkan taakse.
Lenkin pituus oli tarkalleen ottaen 3km 300metriä, mikä taisi olla pienelle Hohdolle aavistuksen liian pitkä. Aivan noilla viimeisillä 300metrillä nimittäin Hohto sai näykkäistyä minua hihasta kerran ja yritti sen jälkeen vielä kaksi kertaa. Aivan selvästi alkoi jaksamismittari olla täynnä, ja väsymysitkupotkuraivarit olivat tuloillaan. Onneksi olimme jo aivan tallipihassa, jossa talutimme Hohdon suoraan laitumelle jossa riisuimme varusteet ja päästimme sen laiduntamaan. Taas ollaan astetta viisaampia, ja ensi kerralla kävellään yhtä mutkaa lyhyempi lenkki.
Ohessa vielä kuvia hauskalta päivältä :)
Katsottiin kaikki jalat (toinen takanen tuotti taas sen verran hankaluuksia että piti yrittää pariin kertaan ennen kuin päästiin toivottuun lopputulokseen, eli siihen että minä lasken sen jalan maahan ja se tehdään nätisti) ja harjattiin koko poni. Suitset kuolaimineen menivät päähän kuin vanhalta tekijältä, eikä ratsastusvyön sitominen selkään ollut myöskään juttu eikä mikään. Näin sai siis Hohto kaikki romppeet päällensä, joiden kanssa lähdettiin kävelylle.
Pojat istutettiin siis kärryille ja saivat mennä edeltä koiraystävämme Lunan kanssa. Luna on siis meidän vuoden vanha kultainennoutaja-Suomen lapinkoira sekoituksemme, jonka mielestä mikään ei ole parempaa kuin hevosten kanssa lenkillä käyminen.
Tytöt käppäilimme sitten Hohdon kanssa siis perässä, mitään sen kummempia harjoitteita tekemättä. Sen verran pidimme Hohdon kanssa järjestystä yllä että kenenkään päälle ei kävellä eikä myöskään ohi. Muutaman pätkän myös juoksimme/ravasimme Hohdon kanssa poikien otettua Kaapollakin reippaampaa pätkää, ja Hohdolla iski ikävä heti kun Kaapo katosi nurkan taakse.
Lenkin pituus oli tarkalleen ottaen 3km 300metriä, mikä taisi olla pienelle Hohdolle aavistuksen liian pitkä. Aivan noilla viimeisillä 300metrillä nimittäin Hohto sai näykkäistyä minua hihasta kerran ja yritti sen jälkeen vielä kaksi kertaa. Aivan selvästi alkoi jaksamismittari olla täynnä, ja väsymysitkupotkuraivarit olivat tuloillaan. Onneksi olimme jo aivan tallipihassa, jossa talutimme Hohdon suoraan laitumelle jossa riisuimme varusteet ja päästimme sen laiduntamaan. Taas ollaan astetta viisaampia, ja ensi kerralla kävellään yhtä mutkaa lyhyempi lenkki.
Ohessa vielä kuvia hauskalta päivältä :)
perjantai 27. toukokuuta 2011
12. "Kun sataa, ollaan sisällä. Silloin ei kannata lähteä ulos."
... Mutta heppatyttö lähtee! Tosin ei ihan hirveästi ulkoillut. Herätyskelloni on ilmeisesti sitä mieltä, että tuhat lattialle putoamista riittää rikkomaan sen. Jo toinen aamu kun se ei soinut, eilen päättelin vielä että olin vain unohtanut laittaa sen herättämään mutta nyt olen varma. Anyway, aamun kiireestä johtuen en ymmärtänyt ottaa mukaan sateenkestäviä vaatteita siltä varalta että iltapäivällä tallille lähtiessä sataa. Siinä meni sitten suunnitelma antaa Hohdon olla rauhassa ja lähteä Kaapon kanssa lenkille. Pikkuinen Hohto sai siis tänäänkin pienen hetken hengailla kanssani.
Ei kovin pitkään yhdessä pelleilty, otin Hohdon karsinaan ja laitoin tyynesti riimunnarusta kiinni seinään. Suunnitelma oli harjoitella kiinni sidottuna, mutta harjoitus meni joko täysin putkeen tai täysin pieleen - ihan miten vain sen haluaa ajatella - sillä Hohto ei missään vaiheessa vissiin edes ymmärtänyt olevansa kiinni seinässä sillä naru ei kertaakaan päässyt juuri kiristymään.
Kun niin nätisti siinä seistiin, niin harjailin yltympäriinsä koko naperon, nostelin kaikki jalat (takajalat selvästi hankalammat kuin etuset, vaikkei niidenkään kanssa oikeasti ongelmia ollut).
Siinä vaiheessa kun poistuin varustehuoneeseen käymään, jätin Hohdon yksin karsinaan. Olin päästänyt sen tottakai irti seinästä siksi aikaa, ja heti alkoi kova hirnuminen ja ees taas ravailu. Ei ilmeisen lämmöllä ottanut ajatusta siitä, että hän jäisi ypöyksin karsinaan.
Koska tähän asti kaikki meni ihan putkeen, hain vielä eilen paljon haistellut silat ja kokeilin mitä sanoo lähemmästä kontaktista tähän ihmeelliseen värkkiin. Ei mitään vaikutusta mihinkään. Lohdutukseksi annoin kuppiin kourallisen pieniä leipäpaloja ja hivutin silat selkään - ei reaktiota. Hohdon mutustellessa leipää edelleen onnellisena, laitoin vatsavyön kiinni. Ei vieläkään reaktiota, joten lähdimme pienen pienelle kävelylenkille ulos kaatosateeseen.
Takaisin tullessa, ei Hohto meinannut aluksi tulla takaisin karsinaan ollenkaan. Sain pitkästä aikaa hyvän syyn käyttää taktiikkaa, jonka opin muutama vuosi sitten Vihdissä yksityisellä LH-kurssilla. Nätisti tehtiin siis eteenpäin liikkumisesta mukavampaa kuin taaksepäin ja pian oltiin taas karsinassa ilman sen kummempia voimamittelöjä.
Taas kourallinen leipäpaloja kuppiin ja silat pois päältä. Kauhea hökötys ehti olla päällä ehkä viitisen minuuttia, eikä laps pannut sitä ollenkaan pahakseen. Paljon tuli kuitenkin taas uutta ajateltavaa selkähökötyksen ja uudessa karsinassa olon ansiosta, joten päätettiin päivä siihen ja palattiin kumpikin omiin touhuihimme.
Kokeillaan ensi kerralla siloja ilman leipäpaloja, tällä kertaa pidin niitä hyvänä apukeinona kun yksin olin liikenteessä. Huomenna saan apukäsiä paikalle, joten luultavasti laitetaan jälleen kerran silat selkään ja sen jälkeen lähdetään vain kävelylle. Seuraksi tulee siis oma mies veljensä ja hänen avokkinsa kanssa. Äijille mahdollisesti valjastetaan Kaapo kärryille ja tullaan tytöt naperon kanssa kävellen perässä. Täytyy tutustuttaa Hohto ympäristöön :)
Tämän hyvin uudenlaisen ja kummallisen viikon jälkeen Hohto saa taas olla minun puolestani rauhassa jonkun aikaa ja uhraan aikaani enemmän ruunanreppanalleni joka on nyt näinä parina päivänä jäänyt paljolti uutukaisen penskan varjoon.
Huomiseen, hyvää yötä!
Ei kovin pitkään yhdessä pelleilty, otin Hohdon karsinaan ja laitoin tyynesti riimunnarusta kiinni seinään. Suunnitelma oli harjoitella kiinni sidottuna, mutta harjoitus meni joko täysin putkeen tai täysin pieleen - ihan miten vain sen haluaa ajatella - sillä Hohto ei missään vaiheessa vissiin edes ymmärtänyt olevansa kiinni seinässä sillä naru ei kertaakaan päässyt juuri kiristymään.
Kun niin nätisti siinä seistiin, niin harjailin yltympäriinsä koko naperon, nostelin kaikki jalat (takajalat selvästi hankalammat kuin etuset, vaikkei niidenkään kanssa oikeasti ongelmia ollut).
Siinä vaiheessa kun poistuin varustehuoneeseen käymään, jätin Hohdon yksin karsinaan. Olin päästänyt sen tottakai irti seinästä siksi aikaa, ja heti alkoi kova hirnuminen ja ees taas ravailu. Ei ilmeisen lämmöllä ottanut ajatusta siitä, että hän jäisi ypöyksin karsinaan.
Koska tähän asti kaikki meni ihan putkeen, hain vielä eilen paljon haistellut silat ja kokeilin mitä sanoo lähemmästä kontaktista tähän ihmeelliseen värkkiin. Ei mitään vaikutusta mihinkään. Lohdutukseksi annoin kuppiin kourallisen pieniä leipäpaloja ja hivutin silat selkään - ei reaktiota. Hohdon mutustellessa leipää edelleen onnellisena, laitoin vatsavyön kiinni. Ei vieläkään reaktiota, joten lähdimme pienen pienelle kävelylenkille ulos kaatosateeseen.
Takaisin tullessa, ei Hohto meinannut aluksi tulla takaisin karsinaan ollenkaan. Sain pitkästä aikaa hyvän syyn käyttää taktiikkaa, jonka opin muutama vuosi sitten Vihdissä yksityisellä LH-kurssilla. Nätisti tehtiin siis eteenpäin liikkumisesta mukavampaa kuin taaksepäin ja pian oltiin taas karsinassa ilman sen kummempia voimamittelöjä.
Taas kourallinen leipäpaloja kuppiin ja silat pois päältä. Kauhea hökötys ehti olla päällä ehkä viitisen minuuttia, eikä laps pannut sitä ollenkaan pahakseen. Paljon tuli kuitenkin taas uutta ajateltavaa selkähökötyksen ja uudessa karsinassa olon ansiosta, joten päätettiin päivä siihen ja palattiin kumpikin omiin touhuihimme.
Kokeillaan ensi kerralla siloja ilman leipäpaloja, tällä kertaa pidin niitä hyvänä apukeinona kun yksin olin liikenteessä. Huomenna saan apukäsiä paikalle, joten luultavasti laitetaan jälleen kerran silat selkään ja sen jälkeen lähdetään vain kävelylle. Seuraksi tulee siis oma mies veljensä ja hänen avokkinsa kanssa. Äijille mahdollisesti valjastetaan Kaapo kärryille ja tullaan tytöt naperon kanssa kävellen perässä. Täytyy tutustuttaa Hohto ympäristöön :)
Tämän hyvin uudenlaisen ja kummallisen viikon jälkeen Hohto saa taas olla minun puolestani rauhassa jonkun aikaa ja uhraan aikaani enemmän ruunanreppanalleni joka on nyt näinä parina päivänä jäänyt paljolti uutukaisen penskan varjoon.
Huomiseen, hyvää yötä!
torstai 26. toukokuuta 2011
11. Uutta ajateltavaa lapselle
Hohto on ollut täydellisen nätisti! Tänään olivat jo kaikki pojat lähes koko päivän vihreällä, ohuet langat kiertää ympärillä eikä ole edes sähköä mutta siellä ne kaikki olivat kovin nätisti.
Hohdolle laitoin tänään suitsia päähän ja kuolaimia suuhun. Niskahihna ja otsapanta saivat korvaparin väliinsä aivan ongelmitta ja leukahihnaakin sai säädellä ilman että pikkupoikaa mitenkään häiritsi. Kuolaimet haisivat ensin kovin hassuilta eikä leukaluut meinanneet irrota toisistaan, mutta koska eivät sen kummempaa kieltäytymisreaktiota aiheuttaneet niin hiukan suupielestä kutittelemalla aukesivat ja kuolaimet menivät nätisti suuhun. Sen jälkeen oltiin taas kuin ei mitään, käytiin metsässä kävelyllä suitset päässä, mentiin kapeita polkuja ja kiivettiin mäkiä. Jouduttiin molemmat hieman katselemaan mihin koipemme asetamme.
Pihalla vielä nopiasti nuuskaistiin, että miltä silat tuoksuvat ja miltä ne näyttävät. Joku kaunis päivä niitä voi hiukan koittaa nostaa selän läheisyyteen ;)
Ps. kuvat suurenevat klikkaamalla!
Illan päätteeksi ruokailuhetki. Taustalla näkyy mr. Kaapo
Hohdolle laitoin tänään suitsia päähän ja kuolaimia suuhun. Niskahihna ja otsapanta saivat korvaparin väliinsä aivan ongelmitta ja leukahihnaakin sai säädellä ilman että pikkupoikaa mitenkään häiritsi. Kuolaimet haisivat ensin kovin hassuilta eikä leukaluut meinanneet irrota toisistaan, mutta koska eivät sen kummempaa kieltäytymisreaktiota aiheuttaneet niin hiukan suupielestä kutittelemalla aukesivat ja kuolaimet menivät nätisti suuhun. Sen jälkeen oltiin taas kuin ei mitään, käytiin metsässä kävelyllä suitset päässä, mentiin kapeita polkuja ja kiivettiin mäkiä. Jouduttiin molemmat hieman katselemaan mihin koipemme asetamme.
Pihalla vielä nopiasti nuuskaistiin, että miltä silat tuoksuvat ja miltä ne näyttävät. Joku kaunis päivä niitä voi hiukan koittaa nostaa selän läheisyyteen ;)
Ps. kuvat suurenevat klikkaamalla!
Illan päätteeksi ruokailuhetki. Taustalla näkyy mr. Kaapo
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
10. Uusia tuulia äijälaumassa
Hohto on siis saapunut jo kotiin! Lastaus, matkustus ja purku sujuivat kaikki lähestulkoon kirjojen oppien mukaisesti.
Kotipihassa päästettiin laps samantein "isojen poikien" joukkoon. Seurana sillä on nyt 3v eestintyöhevosruuna ja Kaapo, jotka molemmat ovat suhteellisen pomottajaluonteisia äijiä. Hohto joutui siis heti toteamaan, että näille korstoille ei kannata ryppyillä.
Eestin työhevosruuna Kill oli innoissaan ja alusta asti haastoi Hohtoa kilpajuoksulle. Vastoin kaikkia odotuksiani, Kaapo alkuhaistelujen jälkeen vetäytyi enemmän omiin oloihinsa ja lähelle tullessaankin piti enempi yllä "huolehtiva isä"- roolia kuin alistajaa. Killiä vastaan toimi siis enemmänkin suojelusenkelinä, mutta jos pikkuinen ei sen mielestä käyttäytynyt sopivasti niin vilautti hieman hammasriviä josta fiksu poika Hohto otti kyllä joka kerta opikseen.
Tänään aamusella oli Kill ja Hohto kuuleman mukaan pientä leikkimielisen matsinpoikasen tynkää aloittanut, mutta tutustumisen ollessa vielä vaiheessa ei leikissä sen pidemmälle menty. Kaapo oli myös heinäkasoilla vilauttanut taas hampaitaan jotta Hohtokin tietää olevansa syömisjärjestyksessä viimeisenä. Heinät kuitenkin jaetaan niin, että jokainen varmasti saa sen verran kun maittaa.
Tämän päivän ovat minun kiusaamiseltani pojat saaneet olla rauhassa, mutta huomenissa otan molemmat poikani pieneen käsittelyyn - yksin tai yhdessä, tiedä vielä siitä. Toista tarhaa pitäisi siivoilla, joten saattaa olla että otan molemmat poitsut siihen pitämään seuraa.
Ja elämä jatkuu!
Kotipihassa päästettiin laps samantein "isojen poikien" joukkoon. Seurana sillä on nyt 3v eestintyöhevosruuna ja Kaapo, jotka molemmat ovat suhteellisen pomottajaluonteisia äijiä. Hohto joutui siis heti toteamaan, että näille korstoille ei kannata ryppyillä.
Eestin työhevosruuna Kill oli innoissaan ja alusta asti haastoi Hohtoa kilpajuoksulle. Vastoin kaikkia odotuksiani, Kaapo alkuhaistelujen jälkeen vetäytyi enemmän omiin oloihinsa ja lähelle tullessaankin piti enempi yllä "huolehtiva isä"- roolia kuin alistajaa. Killiä vastaan toimi siis enemmänkin suojelusenkelinä, mutta jos pikkuinen ei sen mielestä käyttäytynyt sopivasti niin vilautti hieman hammasriviä josta fiksu poika Hohto otti kyllä joka kerta opikseen.
Tänään aamusella oli Kill ja Hohto kuuleman mukaan pientä leikkimielisen matsinpoikasen tynkää aloittanut, mutta tutustumisen ollessa vielä vaiheessa ei leikissä sen pidemmälle menty. Kaapo oli myös heinäkasoilla vilauttanut taas hampaitaan jotta Hohtokin tietää olevansa syömisjärjestyksessä viimeisenä. Heinät kuitenkin jaetaan niin, että jokainen varmasti saa sen verran kun maittaa.
Tämän päivän ovat minun kiusaamiseltani pojat saaneet olla rauhassa, mutta huomenissa otan molemmat poikani pieneen käsittelyyn - yksin tai yhdessä, tiedä vielä siitä. Toista tarhaa pitäisi siivoilla, joten saattaa olla että otan molemmat poitsut siihen pitämään seuraa.
Ja elämä jatkuu!
maanantai 16. toukokuuta 2011
9. Laps tulee kotiin!
Viimein on saatu ratkaisu tässä viimeisen pari viikkoa pään vaivaa aiheuttaneisiin asioihin. Ongelmat toivottavasti kaikkonevat kaikki nyt sillä, että haetaan Hohto-poika pikimmiten kotiin. Hakupäiväksi on sovittu nyt tiistai 24.5.2011. Toivotaan, että kaikki menee kuten elokuvissa.
perjantai 13. toukokuuta 2011
8. Katkolla
Blogger oli selvästi jonkin asteisella hermolomalla, sinä aikana kirjoitetut viestini eivät ilmeisesti ole nähneet päivänvaloa. Lyhyesti siis eilisestä ja tästä päivästä, muut eivät olleet niin kovin merkityksellisiä.
Eilen kävin hiukan kiireellä tallilla matkalla töistä kotiin. Lähinnä kävin hakemassa muutamia tarvikkeita, joita saatan tarvita sunnuntaina kun lähden moikkaamaan Hohto-poikaa. Kaapon kanssa otettiin siis ihan lyhyt sessio irtojuoksutuksen merkeissä. Treenasin lähinnä itseni takia tätä minunkin paljon hehkuttamaan join-uppia. Olin äääärettömän iloinen siitä, että Kaapo oli alusta asti hyvin luottavaisella tuulella ja ottamassa homman nk. "vakavasti". Kahden ensimmäisen hurraa-kierroksen jälkeen, Kaapo jäi rauhalliseen raviin pienehkölle ympyrälle minun ympärilleni. Sisäkorva osoitti koko ajan minuun päin ja huulet hamusivat ilmaa jo muutaman kierroksen jälkeen. Suunnan vaihdokset sujuivat kuin oppikirjoissa.
Itse join-upia piti kokeilla muutamaan kertaan, kun pysähdyttyäni Kaapeli jäi tutkailemaan maisemia. Kolmannella kerralla Kaapo miettin vain sekunnin tai kaksi kun kuulin jo lähestyvät askeleet takaani.
Palkkioksi Kaapo sai palan leipää, sekä siinä samantein pihalla perusteellisen harjauksen höystettynä kevyellä pintahieronnalla :) Uskoisin, että molemmille jäi siitä hyvä fiilis.
Tänään alotin treenin kevyellä irtohypytyksellä. Kaapolla oli kumman paljon virtaa, peräpää lensi ja jonkun asteen levadetkin tuntui sujuvan. Esteille sai jälleen kerran alussa hieman painostaa, mutta jo muutaman hypyn jälkeen ristikkoa toisella pitkällä sivulla hypittiin itekseen samalla kun emäntä juoruaa puhelimessa ja istuu olkipaalin päällä..
Satuloin Kaapon alkulämppäilyjen jälkeen ja hyppäsin selkään. Huomasi taas, etten hetkeen ole kovin vakavasti Kaapolla ratsastanut sillä menetin heti kättelyssä selästä käsin Kaapon luottamuksen liian kovan käteni kanssa. Kaapohan on suusta siis aivan äärettömän herkkä ja minun käsiongelmistani antaa kyllä välitöntä palautetta. Minä mietin ensin, että onkohan Kaapolla selkä kipeä kun käynnissä teki äkkipysähdyksiä ja kun ravia pyysin niin muutaman askeleen jälkeen teki samanlaisen äkkipysähdyksen niin että melkein kaulalle lensi. Hetken tosiaan pohdin, että missä vika kunnes sen ihan itse hoksasin. Sen jälkeen menikin melkein parikymmentä minuuttia siihen, että sain ansaittua luottamuksen kykyihini takaisin ja saatiin otettua hiukan ravi- ja laukkapätkää.
Esteelle ei Kaapo myöskään meinannut alkuun uskaltaa kanssani ollenkaan. Onneksi pienellä rohkaisulla uskalsi kuitenkin koittaa, ettei tarvinnut alkaa väittelemään ;) Viimeisestä hevosella hyppäämästäni esteestä on taas aikaa, joten munasin kyllä pahaksi onneksi itse ensimmäisen hypyn. Olin onneksi ottanut varmuudeksi harjasta kiinni, etten vahingossakaan antaisi Kaapolle suuhun yhtään painetta. Sen sijaan kantapääni heittivät härän pyllyä, eli loikkasivat jonnekkin konin persuksiin mitä seurasi esteen jälkeen samantien pieni pukki. No, eipä enää sen jälkeen jalatkaan heittänyt ja kädetkin pysyivät mukana ilman harjasta kiinni pitämistä.. Muutama aivan loistava loikka saatiin hypättyä etenkin laukassa molempiin suuntiin.
Kaapo on lyhyessä ajassa itsekseen oppinut yllättävän hyvin itse mittaamaan askelia ja sovittamaan hyppyjä. Se on loistava juttu jo senkin takia, sillä näin kun vielä omatkin taidot ovat ruosteessa, en viitsi yrittää avuillani hirveästi häiritä sen hyppyjä vaan antaa mennä niin kuin tuntuu luonnolliselta.
Täytyy kyllä sanoa, että Kaapo on aivan loistava opetushevonen. Välitön palaute tehdyistä virheistä auttaa oikeasti tällaista puskaratsastelijaakin kehittymään, kun hevonen pistää selvästi samantein pillit pussiin jos käsittely ei miellytä.
Sitten muihin aiheisiin.. Tänään kaikkien hyvien ja huonojen uutisten keskellä on päätetty, että Hohto haetaan "omaan" pihaan kesäkuun viimeisellä puoliskolla. Ehkä jo heti kuun puolivälin jälkeen. Tervetuloa Hohto!
Eilen kävin hiukan kiireellä tallilla matkalla töistä kotiin. Lähinnä kävin hakemassa muutamia tarvikkeita, joita saatan tarvita sunnuntaina kun lähden moikkaamaan Hohto-poikaa. Kaapon kanssa otettiin siis ihan lyhyt sessio irtojuoksutuksen merkeissä. Treenasin lähinnä itseni takia tätä minunkin paljon hehkuttamaan join-uppia. Olin äääärettömän iloinen siitä, että Kaapo oli alusta asti hyvin luottavaisella tuulella ja ottamassa homman nk. "vakavasti". Kahden ensimmäisen hurraa-kierroksen jälkeen, Kaapo jäi rauhalliseen raviin pienehkölle ympyrälle minun ympärilleni. Sisäkorva osoitti koko ajan minuun päin ja huulet hamusivat ilmaa jo muutaman kierroksen jälkeen. Suunnan vaihdokset sujuivat kuin oppikirjoissa.
Itse join-upia piti kokeilla muutamaan kertaan, kun pysähdyttyäni Kaapeli jäi tutkailemaan maisemia. Kolmannella kerralla Kaapo miettin vain sekunnin tai kaksi kun kuulin jo lähestyvät askeleet takaani.
Palkkioksi Kaapo sai palan leipää, sekä siinä samantein pihalla perusteellisen harjauksen höystettynä kevyellä pintahieronnalla :) Uskoisin, että molemmille jäi siitä hyvä fiilis.
Tänään alotin treenin kevyellä irtohypytyksellä. Kaapolla oli kumman paljon virtaa, peräpää lensi ja jonkun asteen levadetkin tuntui sujuvan. Esteille sai jälleen kerran alussa hieman painostaa, mutta jo muutaman hypyn jälkeen ristikkoa toisella pitkällä sivulla hypittiin itekseen samalla kun emäntä juoruaa puhelimessa ja istuu olkipaalin päällä..
Satuloin Kaapon alkulämppäilyjen jälkeen ja hyppäsin selkään. Huomasi taas, etten hetkeen ole kovin vakavasti Kaapolla ratsastanut sillä menetin heti kättelyssä selästä käsin Kaapon luottamuksen liian kovan käteni kanssa. Kaapohan on suusta siis aivan äärettömän herkkä ja minun käsiongelmistani antaa kyllä välitöntä palautetta. Minä mietin ensin, että onkohan Kaapolla selkä kipeä kun käynnissä teki äkkipysähdyksiä ja kun ravia pyysin niin muutaman askeleen jälkeen teki samanlaisen äkkipysähdyksen niin että melkein kaulalle lensi. Hetken tosiaan pohdin, että missä vika kunnes sen ihan itse hoksasin. Sen jälkeen menikin melkein parikymmentä minuuttia siihen, että sain ansaittua luottamuksen kykyihini takaisin ja saatiin otettua hiukan ravi- ja laukkapätkää.
Esteelle ei Kaapo myöskään meinannut alkuun uskaltaa kanssani ollenkaan. Onneksi pienellä rohkaisulla uskalsi kuitenkin koittaa, ettei tarvinnut alkaa väittelemään ;) Viimeisestä hevosella hyppäämästäni esteestä on taas aikaa, joten munasin kyllä pahaksi onneksi itse ensimmäisen hypyn. Olin onneksi ottanut varmuudeksi harjasta kiinni, etten vahingossakaan antaisi Kaapolle suuhun yhtään painetta. Sen sijaan kantapääni heittivät härän pyllyä, eli loikkasivat jonnekkin konin persuksiin mitä seurasi esteen jälkeen samantien pieni pukki. No, eipä enää sen jälkeen jalatkaan heittänyt ja kädetkin pysyivät mukana ilman harjasta kiinni pitämistä.. Muutama aivan loistava loikka saatiin hypättyä etenkin laukassa molempiin suuntiin.
Kaapo on lyhyessä ajassa itsekseen oppinut yllättävän hyvin itse mittaamaan askelia ja sovittamaan hyppyjä. Se on loistava juttu jo senkin takia, sillä näin kun vielä omatkin taidot ovat ruosteessa, en viitsi yrittää avuillani hirveästi häiritä sen hyppyjä vaan antaa mennä niin kuin tuntuu luonnolliselta.
Täytyy kyllä sanoa, että Kaapo on aivan loistava opetushevonen. Välitön palaute tehdyistä virheistä auttaa oikeasti tällaista puskaratsastelijaakin kehittymään, kun hevonen pistää selvästi samantein pillit pussiin jos käsittely ei miellytä.
Sitten muihin aiheisiin.. Tänään kaikkien hyvien ja huonojen uutisten keskellä on päätetty, että Hohto haetaan "omaan" pihaan kesäkuun viimeisellä puoliskolla. Ehkä jo heti kuun puolivälin jälkeen. Tervetuloa Hohto!
lauantai 7. toukokuuta 2011
7. Ravihevonen hyppää
Toukokuun ensimmäinen viikko on loistava ajankohta aloittaa "kesäkausi" johon meillä maneesin puutteessa kuuluu esteet.
Kevään ensimmäinen hyppelyhetki on nyt siis takana. Aloitettiin ihan laittamalla perätysten kaksi maapuomia, noin yhden (ison, tai kahden pienen) laukka-askeleen etäisyyden päähän toisistaan. Alku oli suoraan sanoen järkyttävää katseltavaa. Pikkuravurilla oli jo maapuomeilla jalat ihan rusetilla, kompasteli niihin kun ei viitsinyt jalkojaan nostaa. Jälkimmäisen esteen nostin sitten aivan minimini ristikoksi toivoen että tilanne paranee ja Kaapo alkaa nostelemaan jalkojaan. No eihän niin käynyt, kolinkolin ja jalat sekä pää rusetilla keskenään.
Vasta kun jälkimmäisen nosti pieneksi pystyksi, alkoi löytymään ne jalatkin paikalleen. Hämmästyttävää nähdä, miten lihakset alkaa vertymään ja takajalatkin löytävät paikkansa kun vaan sitkeästi jatketaan työntekoa.
Alussa Kaapon sai suorastaan pakottaa este"käytävälle", ja sielläkin saattoi stopata kahden puomin väliin. Sitten kun se potku sinne persauksiin löytyi, ei ruunanreppanaa saanut enää edes pysähtymään kun se huiteli itekseen ympyrää hyppien esteitä omaan tahtiin.
Viimeisenä mentiin jopa kahta pystyä peräkkäin, kun kerran intoa riitti eivätkä jalatkaan olleet enää solmussa.
Kaapon huonohkon kunnon vuoksi, nostettiin esteitä aika rivakkaan tahtiin ja mentiin jokaista korkeutta vain kaksi kertaa per suunta. Noin 40minuutissa oltiin hypyissä valmiita, ja käytiin sitten jäähdyttelylenkki kävelemässä ihan itsekkin omia jalkoja käyttäen.
Oli kiva kyllä nähdä, kuinka Kaapo ihastui hyppäämiseen heti kun oli löytänyt jutun jujun. En malta odottaa sitä kun saa ottaa Hohdon mukaan kentälle katselemaan ja ottamaan mallia innokkaasta Kaaposta.
Mukana hieman kuvasatoa hyppyhetkestä. Kyllä sitä ponnua löyty lopulta ihan kiitettävästi!
Kevään ensimmäinen hyppelyhetki on nyt siis takana. Aloitettiin ihan laittamalla perätysten kaksi maapuomia, noin yhden (ison, tai kahden pienen) laukka-askeleen etäisyyden päähän toisistaan. Alku oli suoraan sanoen järkyttävää katseltavaa. Pikkuravurilla oli jo maapuomeilla jalat ihan rusetilla, kompasteli niihin kun ei viitsinyt jalkojaan nostaa. Jälkimmäisen esteen nostin sitten aivan minimini ristikoksi toivoen että tilanne paranee ja Kaapo alkaa nostelemaan jalkojaan. No eihän niin käynyt, kolinkolin ja jalat sekä pää rusetilla keskenään.
Vasta kun jälkimmäisen nosti pieneksi pystyksi, alkoi löytymään ne jalatkin paikalleen. Hämmästyttävää nähdä, miten lihakset alkaa vertymään ja takajalatkin löytävät paikkansa kun vaan sitkeästi jatketaan työntekoa.
Alussa Kaapon sai suorastaan pakottaa este"käytävälle", ja sielläkin saattoi stopata kahden puomin väliin. Sitten kun se potku sinne persauksiin löytyi, ei ruunanreppanaa saanut enää edes pysähtymään kun se huiteli itekseen ympyrää hyppien esteitä omaan tahtiin.
Viimeisenä mentiin jopa kahta pystyä peräkkäin, kun kerran intoa riitti eivätkä jalatkaan olleet enää solmussa.
Kaapon huonohkon kunnon vuoksi, nostettiin esteitä aika rivakkaan tahtiin ja mentiin jokaista korkeutta vain kaksi kertaa per suunta. Noin 40minuutissa oltiin hypyissä valmiita, ja käytiin sitten jäähdyttelylenkki kävelemässä ihan itsekkin omia jalkoja käyttäen.
Oli kiva kyllä nähdä, kuinka Kaapo ihastui hyppäämiseen heti kun oli löytänyt jutun jujun. En malta odottaa sitä kun saa ottaa Hohdon mukaan kentälle katselemaan ja ottamaan mallia innokkaasta Kaaposta.
Mukana hieman kuvasatoa hyppyhetkestä. Kyllä sitä ponnua löyty lopulta ihan kiitettävästi!
tiistai 3. toukokuuta 2011
6. Varmassa vara parempi
Tänään meni koko ruokatunti siihen kun keskustelin Tapiolan asiakaspalvelijan kanssa puhelimitse Hohdolle tulevista vakuutuksista. Puoli tuntia melkein piti kesken keskustelun vain hengailla linjoilla, kun aspa soitti ylemmälle tasolle kyselläkseen että miten nää nyt oikein menee..
No, jos nyt oikein ymmärsin niin kaiken pitäisi olla kunnossa. Hohto läpäisi tänään eläinlääkärin tarkastuksen ja paperit siitä saan postissa jo tällä viikolla toivottavasti. Sitten pitäisi samantein kiikuttaa ne Tapiolaan, jolloin vakuutus on sinetöity. Otin Hohdolle nyt sitten vastuu-, henki- ja laajan eläinlääkärikuluvakuutuksen. Kesän lopuksi mahdollisesti vaihtuu suppeaan, kun ei enää olla orilaitumella riekkumassa.. Tai saa nähdä millainen hulivili se on kotipihassa. ;)
Toivottavasti nyt ymmärsin oikein kaiken aspan höpötyksen. Yritti se jotain tyrkyttää kotivakuutuksiakin meille, sanoin kyllä että minä en tiiä niist mitää että mies hoitaa sen puolen :D Nyt ne vissiin koittaa kuitenkin parin viikon sisällä ottaa meihin yhteyttä asian tiimoilta.. Juu, no yrittää sopii.
Mä en sitten yhtään tykkää jutella puhelinmyyjien tai muiden tuommosten kans, ku en osaa sanoa ei. Eli kun joka kerta sanoo kyllä niin tulevaisuudessa on ongelmissa kun on pakko pakottaa ittensä sanomaan ei :D Tärkeintä nyt kuitenkin, että saa nuo Hohdon hommat kuntoon niin voi turvallisin mielin lähettää sen orilaitumelle (joka muuten tapahtuu jo tänä perjantaina!).
Peukut pystyssä kuitenkin, ettei kesän aikana mitään käy :)
No, jos nyt oikein ymmärsin niin kaiken pitäisi olla kunnossa. Hohto läpäisi tänään eläinlääkärin tarkastuksen ja paperit siitä saan postissa jo tällä viikolla toivottavasti. Sitten pitäisi samantein kiikuttaa ne Tapiolaan, jolloin vakuutus on sinetöity. Otin Hohdolle nyt sitten vastuu-, henki- ja laajan eläinlääkärikuluvakuutuksen. Kesän lopuksi mahdollisesti vaihtuu suppeaan, kun ei enää olla orilaitumella riekkumassa.. Tai saa nähdä millainen hulivili se on kotipihassa. ;)
Toivottavasti nyt ymmärsin oikein kaiken aspan höpötyksen. Yritti se jotain tyrkyttää kotivakuutuksiakin meille, sanoin kyllä että minä en tiiä niist mitää että mies hoitaa sen puolen :D Nyt ne vissiin koittaa kuitenkin parin viikon sisällä ottaa meihin yhteyttä asian tiimoilta.. Juu, no yrittää sopii.
Mä en sitten yhtään tykkää jutella puhelinmyyjien tai muiden tuommosten kans, ku en osaa sanoa ei. Eli kun joka kerta sanoo kyllä niin tulevaisuudessa on ongelmissa kun on pakko pakottaa ittensä sanomaan ei :D Tärkeintä nyt kuitenkin, että saa nuo Hohdon hommat kuntoon niin voi turvallisin mielin lähettää sen orilaitumelle (joka muuten tapahtuu jo tänä perjantaina!).
Peukut pystyssä kuitenkin, ettei kesän aikana mitään käy :)
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
5. Linkkejä
Keräilen tähän lähinnä itselleni muistiin linkkejä, joita kuvittelen tarvitsevani jonain ennalta määräämättömänä hetkenä joka ei välttämättä koskaan tule.
http://www.suomenratsut.fi/varsasta-ratsuksi
Lyhyesti ja ytimekkäästi varsan koulutuksen vaiheet
http://www.onnenvuorenluomutila.net/
Paikka jossa Hohto viettää kesän 2011
http://www.tapiola.fi/www/Yksityisasiakkaat/Vakuutukset/Elaimet/Ratsu/etusivu.htm
Vakuutukset Tapiolasta ratsuhevosille
http://www.suomenratsut.fi/varsasta-ratsuksi
Lyhyesti ja ytimekkäästi varsan koulutuksen vaiheet
http://www.onnenvuorenluomutila.net/
Paikka jossa Hohto viettää kesän 2011
http://www.tapiola.fi/www/Yksityisasiakkaat/Vakuutukset/Elaimet/Ratsu/etusivu.htm
Vakuutukset Tapiolasta ratsuhevosille
4. Hevoskuiskailua
Tallivapaa Vappupäivä ei suunnitelmista huolimatta kulu ilman ajatustakaan hevosista, niin kuin oli suunniteltu. Jostain syystä ihan sama mitä tekee, koko ajan mielessä pyörii etu- tai taka-alalla suunnitelmia ja projekteja joita tuntuu olevan kovin kiire päästä toteuttamaan.
Kaikki suunnitelmat eivät toki koske pelkkää syksyllä saapuvaa Hohto-poikaa. Myönnän rehellisesti olevani hyvin pitkälti ratsastuspainotteinen tyyppi. Maasta käsin tehtävät hommat eivät ole missään vaiheessa olleet vahvinta (tai edes verrattain vahvaa) alaani. Tuire Kaimion Hevosen kanssa-kirja on löytänyt tiensä takaisin yöpöydälleni ja siihen seuraksi on istutettu Monty Robertsin Hevoskuiskaajan käsikirja. Vaikka etenkin viimeiseksi mainittua opusta ja kirjoittajaa monet pitävät kukkahattutätien hölynpölynä ja jopa ensinnä mainittuakin on joku joskus rankasti kritisoinut, sisältävät molemmat kirjat mielestäni hyviä ohjeita joka tason hevosihmisille. Kukaan ei kuitenkaan koskaan täydellisesti ymmärrä hevosten sielunelämää ja sitä, miksi ne reagoivat asioihin milloin mitenkin.
Tuire Kaimion opus kertoo hyvin laajalti nimenomaan siitä miten hevonen luontaisesti reagoi asioihin ja miten niihin kannattaa itse suhtautua. Mitä hevonen ajattelee ja miksi. Hevoskuiskaajan käsikirja kertoo samasta aiheesta jonkin verran, mutta erona Tuire Kaimion kirjaan, pidän Robertsin kirjan selkeistä kuvista esimerkkeinä siitä miten meidän oma kehonkielemme vaikuttaa hevoseen.
Vaikka pyöröaitausta ei meidänkään tallilla ole, ja tuskin on tulossakaan, on Robertsin kirjan Join-up -luku yksi eniten lukemistani. Kuvissa on mielestäni hyvin selostettu niin sanoin kuin kuvinkin, että miten irtojuoksutuksessa hevoseen vaikuttaa niinkin pieni asia kuin se, että mihin kohtaan hevosta katsoo ja miten.
Miten näiden kirjojen lukeminen sitten vaikuttaa itse hevosteluuni, niin Tuire Kaimion vinkit uusiin asioihin totuttamiseen otetaan käyttöön ennen kaikkea syksyn tullen Hohdon kanssa.
Robertsin oppeja taas aion kesän mittaan testailla ymmärtäväisen (joskin välillä kovin temperamenttisen) Kaapon kanssa. Kaapon kanssa näitä asioita on hyvä harjoitella siinä mielessä, että kun se ei ymmärrä mitä sille viestitään niin se ei tee mitään tai jopa osoittaa selvästi mieltä siitä että "herra johtaja" on nyt aivan perseestä. Kaapon kanssa siis ainakin tietää milloin tekee oikein ja milloin ei. Muutoin upean luonteensa takia Kaapo ei koskaan muistele myöhemmin surkeasti päättynyttä koulutusepisodia, eikä luottamuksen menetys irtojuoksutusharjoitteluissa (kun tämä "hevoskuiskaaja" yrittää saada tahtoaan läpi aivan väärin keinoin ja lopulta hermostuu kun tyhmä koni ei ymmärrä, tuskin hiiretkään uskoo minun olevan hyvä johtaja) kanna ratsastushetkiin.
Kesän aikana pitäisi siis koittaa harjoitella join-upin kikkoja sen verran, että niitä ehkä uskaltaisi talven aikana kokeilla Hohdon kanssa irtojuoksutuksen ja lopulta ihan juoksutuksen merkeissä. Ihan siansaksaa ei sinne aitaukseen kannata varsalle mennä viittomaan, joten täytyisi tosiaan Kaapon kanssa kokeilla että onko minusta hevoskuiskaajaksi... Tai edes keskinkertaiseksi ja lähes luotettavaksi johtajaksi.
Näissä fiiliksissä peiton alle imemään oppia kirjoista, jotta pääsee ensi viikolla harjoittelemaan käytännössä.
Soronoo!
Kaikki suunnitelmat eivät toki koske pelkkää syksyllä saapuvaa Hohto-poikaa. Myönnän rehellisesti olevani hyvin pitkälti ratsastuspainotteinen tyyppi. Maasta käsin tehtävät hommat eivät ole missään vaiheessa olleet vahvinta (tai edes verrattain vahvaa) alaani. Tuire Kaimion Hevosen kanssa-kirja on löytänyt tiensä takaisin yöpöydälleni ja siihen seuraksi on istutettu Monty Robertsin Hevoskuiskaajan käsikirja. Vaikka etenkin viimeiseksi mainittua opusta ja kirjoittajaa monet pitävät kukkahattutätien hölynpölynä ja jopa ensinnä mainittuakin on joku joskus rankasti kritisoinut, sisältävät molemmat kirjat mielestäni hyviä ohjeita joka tason hevosihmisille. Kukaan ei kuitenkaan koskaan täydellisesti ymmärrä hevosten sielunelämää ja sitä, miksi ne reagoivat asioihin milloin mitenkin.
Tuire Kaimion opus kertoo hyvin laajalti nimenomaan siitä miten hevonen luontaisesti reagoi asioihin ja miten niihin kannattaa itse suhtautua. Mitä hevonen ajattelee ja miksi. Hevoskuiskaajan käsikirja kertoo samasta aiheesta jonkin verran, mutta erona Tuire Kaimion kirjaan, pidän Robertsin kirjan selkeistä kuvista esimerkkeinä siitä miten meidän oma kehonkielemme vaikuttaa hevoseen.
Vaikka pyöröaitausta ei meidänkään tallilla ole, ja tuskin on tulossakaan, on Robertsin kirjan Join-up -luku yksi eniten lukemistani. Kuvissa on mielestäni hyvin selostettu niin sanoin kuin kuvinkin, että miten irtojuoksutuksessa hevoseen vaikuttaa niinkin pieni asia kuin se, että mihin kohtaan hevosta katsoo ja miten.
Miten näiden kirjojen lukeminen sitten vaikuttaa itse hevosteluuni, niin Tuire Kaimion vinkit uusiin asioihin totuttamiseen otetaan käyttöön ennen kaikkea syksyn tullen Hohdon kanssa.
Robertsin oppeja taas aion kesän mittaan testailla ymmärtäväisen (joskin välillä kovin temperamenttisen) Kaapon kanssa. Kaapon kanssa näitä asioita on hyvä harjoitella siinä mielessä, että kun se ei ymmärrä mitä sille viestitään niin se ei tee mitään tai jopa osoittaa selvästi mieltä siitä että "herra johtaja" on nyt aivan perseestä. Kaapon kanssa siis ainakin tietää milloin tekee oikein ja milloin ei. Muutoin upean luonteensa takia Kaapo ei koskaan muistele myöhemmin surkeasti päättynyttä koulutusepisodia, eikä luottamuksen menetys irtojuoksutusharjoitteluissa (kun tämä "hevoskuiskaaja" yrittää saada tahtoaan läpi aivan väärin keinoin ja lopulta hermostuu kun tyhmä koni ei ymmärrä, tuskin hiiretkään uskoo minun olevan hyvä johtaja) kanna ratsastushetkiin.
Kesän aikana pitäisi siis koittaa harjoitella join-upin kikkoja sen verran, että niitä ehkä uskaltaisi talven aikana kokeilla Hohdon kanssa irtojuoksutuksen ja lopulta ihan juoksutuksen merkeissä. Ihan siansaksaa ei sinne aitaukseen kannata varsalle mennä viittomaan, joten täytyisi tosiaan Kaapon kanssa kokeilla että onko minusta hevoskuiskaajaksi... Tai edes keskinkertaiseksi ja lähes luotettavaksi johtajaksi.
Näissä fiiliksissä peiton alle imemään oppia kirjoista, jotta pääsee ensi viikolla harjoittelemaan käytännössä.
Soronoo!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)