Tallivapaa Vappupäivä ei suunnitelmista huolimatta kulu ilman ajatustakaan hevosista, niin kuin oli suunniteltu. Jostain syystä ihan sama mitä tekee, koko ajan mielessä pyörii etu- tai taka-alalla suunnitelmia ja projekteja joita tuntuu olevan kovin kiire päästä toteuttamaan.
Kaikki suunnitelmat eivät toki koske pelkkää syksyllä saapuvaa Hohto-poikaa. Myönnän rehellisesti olevani hyvin pitkälti ratsastuspainotteinen tyyppi. Maasta käsin tehtävät hommat eivät ole missään vaiheessa olleet vahvinta (tai edes verrattain vahvaa) alaani. Tuire Kaimion Hevosen kanssa-kirja on löytänyt tiensä takaisin yöpöydälleni ja siihen seuraksi on istutettu Monty Robertsin Hevoskuiskaajan käsikirja. Vaikka etenkin viimeiseksi mainittua opusta ja kirjoittajaa monet pitävät kukkahattutätien hölynpölynä ja jopa ensinnä mainittuakin on joku joskus rankasti kritisoinut, sisältävät molemmat kirjat mielestäni hyviä ohjeita joka tason hevosihmisille. Kukaan ei kuitenkaan koskaan täydellisesti ymmärrä hevosten sielunelämää ja sitä, miksi ne reagoivat asioihin milloin mitenkin.
Tuire Kaimion opus kertoo hyvin laajalti nimenomaan siitä miten hevonen luontaisesti reagoi asioihin ja miten niihin kannattaa itse suhtautua. Mitä hevonen ajattelee ja miksi. Hevoskuiskaajan käsikirja kertoo samasta aiheesta jonkin verran, mutta erona Tuire Kaimion kirjaan, pidän Robertsin kirjan selkeistä kuvista esimerkkeinä siitä miten meidän oma kehonkielemme vaikuttaa hevoseen.
Vaikka pyöröaitausta ei meidänkään tallilla ole, ja tuskin on tulossakaan, on Robertsin kirjan Join-up -luku yksi eniten lukemistani. Kuvissa on mielestäni hyvin selostettu niin sanoin kuin kuvinkin, että miten irtojuoksutuksessa hevoseen vaikuttaa niinkin pieni asia kuin se, että mihin kohtaan hevosta katsoo ja miten.
Miten näiden kirjojen lukeminen sitten vaikuttaa itse hevosteluuni, niin Tuire Kaimion vinkit uusiin asioihin totuttamiseen otetaan käyttöön ennen kaikkea syksyn tullen Hohdon kanssa.
Robertsin oppeja taas aion kesän mittaan testailla ymmärtäväisen (joskin välillä kovin temperamenttisen) Kaapon kanssa. Kaapon kanssa näitä asioita on hyvä harjoitella siinä mielessä, että kun se ei ymmärrä mitä sille viestitään niin se ei tee mitään tai jopa osoittaa selvästi mieltä siitä että "herra johtaja" on nyt aivan perseestä. Kaapon kanssa siis ainakin tietää milloin tekee oikein ja milloin ei. Muutoin upean luonteensa takia Kaapo ei koskaan muistele myöhemmin surkeasti päättynyttä koulutusepisodia, eikä luottamuksen menetys irtojuoksutusharjoitteluissa (kun tämä "hevoskuiskaaja" yrittää saada tahtoaan läpi aivan väärin keinoin ja lopulta hermostuu kun tyhmä koni ei ymmärrä, tuskin hiiretkään uskoo minun olevan hyvä johtaja) kanna ratsastushetkiin.
Kesän aikana pitäisi siis koittaa harjoitella join-upin kikkoja sen verran, että niitä ehkä uskaltaisi talven aikana kokeilla Hohdon kanssa irtojuoksutuksen ja lopulta ihan juoksutuksen merkeissä. Ihan siansaksaa ei sinne aitaukseen kannata varsalle mennä viittomaan, joten täytyisi tosiaan Kaapon kanssa kokeilla että onko minusta hevoskuiskaajaksi... Tai edes keskinkertaiseksi ja lähes luotettavaksi johtajaksi.
Näissä fiiliksissä peiton alle imemään oppia kirjoista, jotta pääsee ensi viikolla harjoittelemaan käytännössä.
Soronoo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti