Kevään ensimmäinen hyppelyhetki on nyt siis takana. Aloitettiin ihan laittamalla perätysten kaksi maapuomia, noin yhden (ison, tai kahden pienen) laukka-askeleen etäisyyden päähän toisistaan. Alku oli suoraan sanoen järkyttävää katseltavaa. Pikkuravurilla oli jo maapuomeilla jalat ihan rusetilla, kompasteli niihin kun ei viitsinyt jalkojaan nostaa. Jälkimmäisen esteen nostin sitten aivan minimini ristikoksi toivoen että tilanne paranee ja Kaapo alkaa nostelemaan jalkojaan. No eihän niin käynyt, kolinkolin ja jalat sekä pää rusetilla keskenään.
Vasta kun jälkimmäisen nosti pieneksi pystyksi, alkoi löytymään ne jalatkin paikalleen. Hämmästyttävää nähdä, miten lihakset alkaa vertymään ja takajalatkin löytävät paikkansa kun vaan sitkeästi jatketaan työntekoa.
Alussa Kaapon sai suorastaan pakottaa este"käytävälle", ja sielläkin saattoi stopata kahden puomin väliin. Sitten kun se potku sinne persauksiin löytyi, ei ruunanreppanaa saanut enää edes pysähtymään kun se huiteli itekseen ympyrää hyppien esteitä omaan tahtiin.
Viimeisenä mentiin jopa kahta pystyä peräkkäin, kun kerran intoa riitti eivätkä jalatkaan olleet enää solmussa.
Kaapon huonohkon kunnon vuoksi, nostettiin esteitä aika rivakkaan tahtiin ja mentiin jokaista korkeutta vain kaksi kertaa per suunta. Noin 40minuutissa oltiin hypyissä valmiita, ja käytiin sitten jäähdyttelylenkki kävelemässä ihan itsekkin omia jalkoja käyttäen.
Oli kiva kyllä nähdä, kuinka Kaapo ihastui hyppäämiseen heti kun oli löytänyt jutun jujun. En malta odottaa sitä kun saa ottaa Hohdon mukaan kentälle katselemaan ja ottamaan mallia innokkaasta Kaaposta.
Mukana hieman kuvasatoa hyppyhetkestä. Kyllä sitä ponnua löyty lopulta ihan kiitettävästi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti