... Mutta heppatyttö lähtee! Tosin ei ihan hirveästi ulkoillut. Herätyskelloni on ilmeisesti sitä mieltä, että tuhat lattialle putoamista riittää rikkomaan sen. Jo toinen aamu kun se ei soinut, eilen päättelin vielä että olin vain unohtanut laittaa sen herättämään mutta nyt olen varma. Anyway, aamun kiireestä johtuen en ymmärtänyt ottaa mukaan sateenkestäviä vaatteita siltä varalta että iltapäivällä tallille lähtiessä sataa. Siinä meni sitten suunnitelma antaa Hohdon olla rauhassa ja lähteä Kaapon kanssa lenkille. Pikkuinen Hohto sai siis tänäänkin pienen hetken hengailla kanssani.
Ei kovin pitkään yhdessä pelleilty, otin Hohdon karsinaan ja laitoin tyynesti riimunnarusta kiinni seinään. Suunnitelma oli harjoitella kiinni sidottuna, mutta harjoitus meni joko täysin putkeen tai täysin pieleen - ihan miten vain sen haluaa ajatella - sillä Hohto ei missään vaiheessa vissiin edes ymmärtänyt olevansa kiinni seinässä sillä naru ei kertaakaan päässyt juuri kiristymään.
Kun niin nätisti siinä seistiin, niin harjailin yltympäriinsä koko naperon, nostelin kaikki jalat (takajalat selvästi hankalammat kuin etuset, vaikkei niidenkään kanssa oikeasti ongelmia ollut).
Siinä vaiheessa kun poistuin varustehuoneeseen käymään, jätin Hohdon yksin karsinaan. Olin päästänyt sen tottakai irti seinästä siksi aikaa, ja heti alkoi kova hirnuminen ja ees taas ravailu. Ei ilmeisen lämmöllä ottanut ajatusta siitä, että hän jäisi ypöyksin karsinaan.
Koska tähän asti kaikki meni ihan putkeen, hain vielä eilen paljon haistellut silat ja kokeilin mitä sanoo lähemmästä kontaktista tähän ihmeelliseen värkkiin. Ei mitään vaikutusta mihinkään. Lohdutukseksi annoin kuppiin kourallisen pieniä leipäpaloja ja hivutin silat selkään - ei reaktiota. Hohdon mutustellessa leipää edelleen onnellisena, laitoin vatsavyön kiinni. Ei vieläkään reaktiota, joten lähdimme pienen pienelle kävelylenkille ulos kaatosateeseen.
Takaisin tullessa, ei Hohto meinannut aluksi tulla takaisin karsinaan ollenkaan. Sain pitkästä aikaa hyvän syyn käyttää taktiikkaa, jonka opin muutama vuosi sitten Vihdissä yksityisellä LH-kurssilla. Nätisti tehtiin siis eteenpäin liikkumisesta mukavampaa kuin taaksepäin ja pian oltiin taas karsinassa ilman sen kummempia voimamittelöjä.
Taas kourallinen leipäpaloja kuppiin ja silat pois päältä. Kauhea hökötys ehti olla päällä ehkä viitisen minuuttia, eikä laps pannut sitä ollenkaan pahakseen. Paljon tuli kuitenkin taas uutta ajateltavaa selkähökötyksen ja uudessa karsinassa olon ansiosta, joten päätettiin päivä siihen ja palattiin kumpikin omiin touhuihimme.
Kokeillaan ensi kerralla siloja ilman leipäpaloja, tällä kertaa pidin niitä hyvänä apukeinona kun yksin olin liikenteessä. Huomenna saan apukäsiä paikalle, joten luultavasti laitetaan jälleen kerran silat selkään ja sen jälkeen lähdetään vain kävelylle. Seuraksi tulee siis oma mies veljensä ja hänen avokkinsa kanssa. Äijille mahdollisesti valjastetaan Kaapo kärryille ja tullaan tytöt naperon kanssa kävellen perässä. Täytyy tutustuttaa Hohto ympäristöön :)
Tämän hyvin uudenlaisen ja kummallisen viikon jälkeen Hohto saa taas olla minun puolestani rauhassa jonkun aikaa ja uhraan aikaani enemmän ruunanreppanalleni joka on nyt näinä parina päivänä jäänyt paljolti uutukaisen penskan varjoon.
Huomiseen, hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti