Unohdinpahan ihan kirjoittaa tiistaista ja keskiviikosta!
Maanantain varovaisuus ja muu herkkyys meni ohi samana päivänä, eli tiistaina kaikki oli taas ok ja poitsu oli ihan oma itsensä. Otettiin kuitenkin sekä tiistaina että keskiviikkona vielä aikalailla varmanpäälle, tehtiin aika helppoja harjoituksia.
Ohjasajettiin molempina päivinä liinassa ympyrällä ja sujui etenkin keskiviikkona tosi hyvin. Harjoittelun painopisteet oli ohjien siedätyksessä pepun läheisyyteen - siinä määrin siis ettei ohjan asennon korjaaminen tarkoita samaa kuin TÄYSIÄ, vaan että poitsu osaisi ottaa rennosti vaikka ne ohjat siellä heiluukin. Liinassa sitten treenattiin enempi seis- ja käynti-käskyjä, joista käynti toimi keskiviikkona jo tosi loistavasti siinä mielessä ettei Hohto ollenkaan epäröinyt enää liikkeelle lähtöä vaan selvästi tiesi heti mitä käskyllä haetaan. Kärryjen kanssa viimeiset kerrat kun tuntuivat olevan vähän säätöä sen suhteen, että Hohto ei ollut aivan varma mitä pyydämme ja siitä hermostui. Nyt siis ainakin käynti-käsky alkaa olla hyvä, mutta jatketaan vielä harjoittelua koska seis-käsky ei ole ihan yhtä täydellinen.
Hohtoahan on mulle tulosta asti harjoitettu seis-käskyyn taluttaessa, mutta nyt huomaan että sen noudattamisesta on tullut hieman lipsuttua ja pitää yrittää taas tarkemmin kiinnittää huomiota siihen että sen käskyn jälkeen ei enää liikuta ollenkaan. Yleistä pysähtymisen treenaamista siis jatketaan sekä taluttaen, että liinassa ohjasajajan kanssa sekä ilman.
Tiedossa oleva lähitulevaisuuden ongelma on tuo ohjien käyttöönotto. Hohto tuntuu olevan äärettömän herkkä suustaan, ja kuten kaikki jotka hevosia ovat ajaneet tietävät, ei niitä ohjia saa yhtä herkällä kädellä hallittua kuin ratsun ohjia jo pelkästään siksi että pitkät ohjat painavat paljon ja luovat silloin painetta suuhun. Lisäksi paine suusta poistuu paljon hitaammin kun ohjat ovat niin pitkät. Hohto siis turhautuu todella paljon ohjista, mikä ei ole tietenkään ollenkaan kiva.
Mitään kivisuuta ei ole tarkoitus ponista tehdä, itsekin kun kannatan enempi istunnalla kuin ohjalla ratsastusta, mutta tiettyyn pisteeseen asti sitä ohjan aiheuttamaa painetta tulisi kuitenkin hermostumatta sietää. Mitenköhän tätä voisi harjoitella?
torstai 29. maaliskuuta 2012
maanantai 26. maaliskuuta 2012
43. Peruuuuuta...

Nyt sitten otetaan sitten ensimmäistä kertaa sitten takapakkia. Viime kertaisin häsellyksen jälkeen, liekö Hohdolta mennyt luotto koko hommaan (meihin) koska tänään on väistelty meidän kosketusta, etenkin pään alueella(?!?!).
Ei siis ainakaan toistettu viime kertaista, vaan palattiin tuttuun turvalliseen. Harjailtiin pitkään, ja kyllä Hohto siinä rentoutuikin ja antoi meidän koskea ihan normaalisti. Turvan läheisyyteen koskemista arkoi myös, mutta silloin kun pääsi koskemaan niin selvästikään mistään ei ollut kuitenkaan kipeä - mikä oli tietenkin ensimmäinen ajatus syyksi tähän. Ei siis arastellut esim. riimun painautuessa päähän, vaan ainoastaan käden lähestymistä. Jos en paremmin tietäisi, sanoisin että joku on sen pahemminkin pelästyttänyt ja sitä lyönyt.. :/
Laitettiin silat selkään ja juoksutettiin naperoa molempiin suuntiin, kerrattiin tuttuja juttuja käynti-seis-käynti-ravi-käynti-seis. Meni tosi hyvin ja Hohto ravailikin todella rennosti ja tahdikkaasti!
Nyt palataan sitten tosiaan taaksepäin asioissa. Huomenna ja ylihuomenna tiedossa talleilua, ja jos vain aikataulut antavat myöden, palataan ohjasajon harjoitteluun, minkä me ihan selvästi jätimme vähemmälle huomiolle mikä on ehkä syynä siihen, että viimeksi kärryharjoittelu meni pepun alle ja nyt kärsimme luottamuspulasta.
Käytiin Kaapon kanssa tänään reippaalla kärrylenkillä. Kaapelilla on selvästi kevättä rinnassa joten ollaan ihan huoletta painatettu juuri hiekkatietä menevään - pohjakin kun on nyt vasta sulaneena juuri täydellisen pehmeä mutta kantava! Ehkä saadaan punkeroltakin ne peppulihakset takaisin näkyviin, kun on koko lantio talven aikana Kaapolla hukkunut plösöjen alle ;)
tiistai 20. maaliskuuta 2012
42. Kevät tuntuu takapuolessa
Hetkinen taas vierähtänyt.. Omasta läppäristä on laturin johto rikki, enkä tässä miehen pöytäkoneella hirveän paljoa tykkää viettää laskujen maksamisen ja sähköpostin lukemisen ohella viettää aikaa.
Tässä kuussa on ajettu Hohtoa, ajettu ja ratsastettu Kaapoa ja rokotettu molemmat pipanat. Pääosin kaikki on mennyt putkeen.
Eilen ei kuitenkaan mennyt. En tiedä oliko se kevät joka sitä takapuolta kiusasi, mutta ensimmäistä kertaa Hohto esitteli meille rodeon alkeita joita lienee talven aikana salaa opetellut. Kärryt siis laitettiin perään, toinen meistä istuu kärryillä ja toinen on liinan päässä mutta mahdollisimman kaukana Hohdosta jotta saadaan rohkaistua pikkuponia itsenäiseen työskentelyyn.
Hohto saattoi kesken hyvin menevän harjoituksen pysähtyä ja alkaa pomputtaa peppua, ja kerran näytti siltä että ne takajalat ehkä käväisivätkin kärryiltä katsottuna etulaidan yläpuolella.. Potkuremmiähän meillä ei ole ollut nyt käytössä. Heti kun liinan päässä juossut Maria pääsi Hohdon luokse komentamaan häntä hillitsemään takapuolensa, oli napero taas kovin nöyrää poikaa.. Käsissähän tuo myös pysyy, ei hyökkäile mihinkään suuntaan ja on herkkä pidätteille.
Ymmärrettävästi Hohto kyllä turhautuu harjoituksesta, sillä meillä ei tällä hetkellä ole (eikä varmaan tule vähään aikaan olemaankaan...) tilaa eikä mahdollisuutta antaa Hohdon esimerkiksi vastata eteenpäin-pyyntöön yhtään reippaammin kuin käynnillä, minkä vuoksi varmasti Hohto kokee apumme ristiriitaisiksi vaikka sitä yritämmekin vahvasti välttää. Tallillamme ainoat mahdollisuudet liikutukseen ovat tällä hetkellä kuivuria ympäri kiertäminen tai autotielle meno, ja jälkimmäiseenhän Hohto ei missään nimessä ole vielä valmis. Kuivurin ympäri kierrossa ongelmana on tietenkin rakennuksen seinät sekä ulkolaidoilla seisotettavat koneet ja kärryt joihin kaikkiin törmääminen verottaisi isosti meikäläisen rahapussia. Isoihin sekoiluihin ei siis ole varaa, ja olemme todella harmissamme näistä äärettömän rajoittuneista etenemismahdollisuuksista.
Toisella puolella pihaa kuin autotie, on siis pellot ja toistaiseksi vielä syvä hanki. Hanki on tässä vaiheessa talvea liian raskas ja jäinen jotta siellä kykenisi liikkumaan, ja toisaalta taas pohja liian kostea jotta sinne enää auttaisi minkään näköistä rataa aurata. Kun näistä lumista päästään, paljastuu sitten erittäin märkä savipelto joka tietenkin kynnetään ja kylvetään heti kun mahdollista. Eli me olemme ikäänkuin jumissa tässä pihapiirissä ehkä ensi syksyyn asti..
Harmittaa ihan vietävästi joutua seisottamaan varsaa vuoden parhaat ajat, mutta minkäs teet..
Olen kuitenkin ilmoittanut Hohdon nyt Suomenhevosten Shownäyttelyyn joka pidetään 20.5. Loimaalla Suomenhevoskeskus Loimihakassa (eikä Hessi-tallilla niinkuin alunperin väitin..).
Olisitkohan Elisa kiinnostunut esittämään tämän pienen miehen ensimmäisessä näyttelyssään? Jos kaikki menee niinkuin pitää, on oma mahankasvatusprojektini silloin siinä vaiheessa, että mielelläni en itse naperon perässä enää kipittelisi ;)
Ps. Tuntui se kevät eilen Kaaponkin takapuolessa. Kova into oli päällä ja pitkää suoraa painettiinkin kärryjen kanssa miltei kiitolaukkaa. Niin mikä ravihevonen..

tiistai 28. helmikuuta 2012
41. Maaliskuu maata näyttää
Maaliskuu on ensimmäinen kevätkuukausi. Otsikon sananlasku viittaa tietenkin siihen, että yleensä maaliskuun loppuun mennessä on lumi sen verran sulanut että maa pilkottaa jo sen alta.
Vielä mennään kuitenkin helmikuun puolella ja sääkin on sen mukainen. Kevät tuntuu olevan kovin kaukana, ja lunta tullut tänään taas kolmisenkymmentä senttiä lisää. Uusi lumi vanhan surma? Toivotaan..

Hohdon helmikuu-kuvan taustan lumikasan ja muun ympäristön nähtyäni suhtaudun skeptisesti sananlaskun ennustukseen: tässä on aika paljon sulatettavaa ennen kuin maa tulee vastaan!
Hohto voi kuitenkin siis mainiosti. Tennispallo sillä on edelleen haaroissa, emmekä reippaastakaan liikutuksesta huolimatta ole sitä saaneet liikenteeseen, joten jossei nestekudos itsestään seuraavan parin viikon aikana poistu saa 14.3 tallille saapuva eläinlääkäri sen rauhoituksessa tyhjentää.
Eilen oli Hohdolla vielä henkisesti kevyt päivä, kun otettiin se jälleen perähevoseksi Kaapon kiskoessa kärryjä. Täysin kommelluksitta ei reissusta selvitty, kun yhden yllättävän pysähdyksen syy oli se, että Hohto oli päässyt irti keskellä autotietä. Syy tähän on tuntematon, sillä en ehtinyt nähdä mitä tapahtui, mutta olimme ohittamassa kohtaa jossa ojan toisella puolen jonkun matkan päässä oli hevostarhoja joissa oli hevosia, ja kun vastaan tuli polkupyörä pyydettiin Kaapo raville (ohittaa pyörät helpommin). Hohto nosti kyllä myös ravin, ja kun käänsin hetkeksi katseeni eteenpäin niin liina sinkosikin jo kädestäni. Hyppäsin alas kärryiltä kun vauhti oli tarpeeksi hidastunut. Hohto seisoi siellä tiellä ja yritti ojan yli nenä pitkänä nuuhkutella ja tuntui pohtivan että miten siitä pääsisi yli.. Takaisin päin kävellessä huomasin myös hyvin todennäköisen syyn yllättävälle töksähdykselle:
Tien pientareessa oli aivan selvästi kaksi hevosen etujalkaa astuneet harhaan ja pudonneet ojaan. Hohto on siis mitä luultavimmin nostanut ravin katse intensiivisesti vieraissa hevosissa ja on sen vuoksi sitten suistunut tieltä. Onneksi selvisi siitä itseään loukkaamatta ja antoikin itsensä kyllä samoin tein kiinni.
Onni onnettomuudessa ja hölmö poni :)

Oheen vielä kuva Hohdon jalkovälistä.. Leikkaushaava on hyvännäköinen, tikit eivät vielä näytä sulaneen mutta koska liikkuu mielellään ja haava muuten terveen oloinen niin liikkumisesta ei liene haittaa. Tuo palleromuoto tulee siis siitä nestekudoksesta ja se on noin tennispallon kokoinen. Toisella puolella pussi on täysin tyhjä.

lauantai 25. helmikuuta 2012
40. Tennispallo haaroissa
Hohdon pussit olivat viime viikonloppuna yhtenä yönä keränneet itseensä isomman kasan nestettä. Maanantaista alkaen Hohto on siis saanut joka päivä neljä kertaa kylmäävää linimenttiä nivusiinsa ja lisäksi olen sitä tunnin verran päivittäin kävelyttänyt. Arvasin kyllä kävelytyksen tehon, sillä pojat liikkuvat tarhassaankin reilusti. Kävelytyksestä ei siis ole ollut mitään hyötyä.
Soitin torstaina klinikalle jossa Hohto ruunattiin ja kyselin lisäohjeita tilanteeseen. Olin jo varautunut ajatukseen, että klinikalle lähdetään tyhjennykseen justnytheti, mutta ilokseni klinikalla kertoivat, että myös kotipihassa käyvä eläinlääkäri voi sen tehdä (meillä maaliskuun puolivälissä rokotus), ja että kiire ei ole päivän päälle, kunhan ei kuukausia anna nesteiden pusseissa roikkua. Sanoi myös, että on hyvin mahdollista, että nyt kun 2 viikon levon jälkeen aloitamme liikutuksen normaalisti (siis myös ravia ja laukkaa) niin nesteet lähtevät itsestään vielä liikenteeseen. Se oli loistava uutinen, kun tähän asti kovempaa menoa on rajoittanut haavan umpeutuminen, niin nyt päästään edes kokeilemaan, että josko Hohdon aineenvaihdunta ei vaan tarpeeksi käynnissä kiihdy vaan tarvitsee enempi vauhtia.
Niin tai näin, jatketaan nyt normaalisti eläinlääkärin tuloon asti ja jos nestettä silloin vielä pusseissa on, niin tyhjennetään siinä rokotuksien yhteydessä sitten. Sen jälkeen ei mitään hätää enää pitäisi olla, sillä nesteen kertyminen on kuitenkin pysähtynyt (ei ole tullut siis lisää sen viikonlopun jälkeen kun sitä kerääntyi) joten todennäköisesti sitä ei enää tyhjennykseen jälkeen keräydy ja kaikki on täysin normaalisti. Ainoa mitä nyt seurataan, on toki se että nouseeko kuume tai käyttäytyykö Hohto muuten omituisesti, eli kuumeessa tai kivussa homma pitää tietenkin hoitaa heti. Todennäköisesti kumpaakaan ei kuitenkaan ole tulossa, mutta tietenkin seuraillaan.
Hetken taas jännitti, että tuleeko uutta klinikkareissua mutta nyt näyttää taas valoisammalta. En usko, että mitään hätää enää on tai tulee olemaan tämän asian suhteen :)

keskiviikko 15. helmikuuta 2012
39. Nestettä ja ärsytystä
Otsikossa lyhyesti Hohdon tunnelmat.
Piikit on nyt pistetty, nämä pari viimeistä kertaa ovat olleet hieman hankalat ja tarvinnut toisenkin ihmisen siihen auttamaan ja pitämään heiluvaa ja pakoilevaa Hohtoa paikallaan. Ruoka kun ei Hohdolla toimi harhautuksena, niin on voinut keskittää kaikki ajatuksensa siihen kuinka inhottavaa pistäminen on!
Ja inhottavuus jatkuu, sillä pussit ovat nyt hiukan keränneet nestettä ja niihin on nyt kaksi päivää laitettu kylmäävää linimenttiä ympärille (klinikan ohjeiden mukaan) ja kävelytetty. Kylmä mönjä haaroissa ymmärrettävästi tuntuu inhottavalta, ja takajalka nousee herkästi. Tärkeintä on kuitenkin, ettei pure eikä potkujakaan kohdista hoitajaa kohtaan vaan on enemmän inhotuksesta ja ärsytyksestä (kuin hoitajaan kohdistuvasta pahoinpitelyn tarpeesta) johtuvaa jalkojen nostelua.
Kaapolla käväisin pienen ratsastuslenkin tänään.
Ei muuta tähän hetkeen :)

lauantai 11. helmikuuta 2012
38. Ruunaryhmä
Nytton poikaintarhassa taas yhteisymmärrys, kun viimeinenkin erilainen nuori on saanut ensimmäisen aikuiskasteensa ruunauksen merkeissä.
Perjantaina siis lähdettiin kahdeksan pintaan ajamaan Hohto kyydissä (tarhasta koppiin alle 5min! Ei siis mikään ongelmatapaus) kohti Porvoon hevosklinikkaa. Vähän oltiin Porvoon päässä hukassa, kun opasteet klinikan oville puuttuivat kokonaan. Ja kun tien tasalla saman rakennuksen ovissa on vaakuna ja kauniilla fontilla teksti jostain hienoista kokoustiloista, emme ihan heti hoksanneet olevamme oikeassa paikassa. Kävin ovella koputtelemassakin, avaamaan tuli hyvin laittautunut neiti valkoisessa kauluspaidassa ja mustassa minihameessa. Oli pakko ihan vinoillakseni sanoa, että ajo-ohjeiden mukaan luovuttaisimme hevosemme heidän käsiinsä! Saatiin kuitenkin ohjeet, miten pääsemme alatasanteelle ja takaoville josta todelliselle klinikalle pääsee..
Klinikalla Hohto seisomaan pakkopilttuuseen, ottivat Hohdon passin ja vaihdettiin muutamat sanat. Hohto seisoi tosi nätisti ja rauhassa kun sitä rapsuttelin lohduttavasti siinä jännittävässä tilanteessa. Klinikalta ajoivat meidät kuitenkin pois jo ennen kuin Hohdolle tykitettiin rauhoittavia, ja poistuessamme tilasta kuulimme mennessämme kaipaavaan hirnahduksen ja hätäisen kavionkopseen. Hohto-parka hätääntyi kun tutut hävisivät ympäriltä.

Kuva otettu 6.2.2012, olen itse kärryjen kyydissä
Operaation ajan istuskeltiin Porvoossa abc:llä kaakaolla juttelemassa niitä näitä, ja yllättävän nopeasti se parikolme-tuntia vierähti ja ajeltiin takaisin klinikalle. Siellä Hohto oli jo neljällä jalalla (täällä siis kaadettiin operaatiota varten) ja pyöri ympyrää karsinassa. Pää taisi hiukan olla vielä pyörällä, mutta jalat kantoivat hyvin joten uskalsimme laittaa Hohdon paluumatkaksi koppiin ilman vahtijaa.
Klinikalla hoidettiin vielä maksupolitiikka, ja iloiseksi yllätykseksi kertoivat raspanneensa ja poistaneensa sudenhampaat samalla ja samaan rahaan. Tällaiselle ei-niin-usein rahassa pyörivälle se oli uutisena kuin lottovoitto! Se kun oli juuri ollut mielenpäällä sekin, että eletään hammashoidon aikoja, ja helmikuun budjetti jo leikkauksen vuoksi tosi tiukalla. Nyt meni sitten samaan rahaan, ja hyvähampaisen Kaapon kanssa voidaan odotella seuraavaan tsekkauksen kanssa syksyyn, kun Hohdonkin hampaat uudelleen tarkastetaan.
Molempien rokotukset pitäisi varmaan aloittaa nyt alusta, kun kummankaan rokotukset eivät rokotuskortin mukaan ole voimassa vaikka ne luultavasti molemmilla ovat. Mutta pistetään silti molemmille alusta asti rokotussarjat nyt keväällä menemään, niin on helpompi itsellekin kun menevät ponit samassa tahdissa.
Tänään on Hohto sitten saanut penisilliiniä aamulla tallinpitäjän toimesta, ja nyt illalla laitoin itse ensimmäistä kertaa hevoselle piikkiä muskeliin tallinpitäjän neuvoessa ja valvoessa. Muita maatilan eläimiä on kyllä tullut tökittyä, mutta näihin kaviokkaisiin tökkäisin ensimmäisen kerran. Huomenna iltapiikki pitäisi sitten itsenäisesti saada tuikattua, en kyllä usko siinä olevan mitään ongelmaa. Koulussa on onneksi muita eläväisiä eläimiä sen verran tökitty, ettei heitä tarvitse neulatyynyinä pitää vaan tuikkaukset menevät aikalailla kerralla sinne minne pitää ja pysyvät siellä kunnes lääkeainekin on paikallaan.
Ruunauksen jälkeisistä hoito-ohjeista olin kyllä positiivisella tavalla yllättynyt! Olin varautunut ohjeisiin karsinalevosta, kävelytyksestä ja letkuttelusta, mutta sen sijaan neuvoivat pitämään kotiinpääsyn jälkeen tunnin verran karsinassa, että varmasti on hereillä, mutta sen jälkeen vapaa pääsy tarhaan (sillä oletuksella, että liikunta siellä maltillista, niinkuin meillä onneksi yleensä on!). Loistavaa. Maanantaina aamulla viimeinen piikki, pari viikkoa rauhallista työskentelyä (Hohto saa kyllä lomailla) ja sen jälkeen voi jatkaa normaalisti. Jee!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)